23.9.2014

Tunnelmia Kuortaneelta: Valtakunnaliset GC-päivät

Kaksipäiväiset valtakunnalliset Green Care-päivät Kuortaneella toivat yhteen alantoimijoita, -kehittäjiä ja muuten vaan aiheesta kiinnostuneita ympäri Suomea. Oli hienoa saada mukaan niin moninainen joukko! Nyt seminaaripäivien jälkeen voi istua työkoneen ääreen tyytyväisenä ja hurjasti lisää oppineena. Seminaarin anti herätti jälleen uusia ideoita, yhteistyöverkostoja sekä intoa alan kehittämiseen ainakin täällä EP-hankeväen keskuudessa. Toivottavasti myös muut osallistujat saivat päivistä paljon irti!

Ensimmäisen päivän aikana saimme kuulla terveisiä Suomesta ja Suomen rajojen ulkopuolelta Norjasta, Ruotsista ja Hollannista. Etelä-Pohjanmaan maakuntajohtajan Asko Peltolan avauspuheenvuoron jälkeen Suomen Green Care-toiminnan nykytilanteesta kertoi Katariina Soini (MTT). Soinin puheenvuorossa nousi esille mm. Suomessa vaikuttavan sote-uudistuksen vaikutus Green Care-palveluiden yleistymiseen. Uudistuksen vaikutuksien arviointi on haastavaa, mutta Green Care-palveluilla voisi olla markkinarakoa uudistuksen yhteydessä, kun palveluiden ostaminen ulkopuolelta todennäköisesti yleistyy. Lisäksi asiakkaiden valinnanvapauden korostumisesta on huomattavissa muutosta, mikä voisi lisätä Green Care-palveluiden kysyntää.

Norjassa, Ruotsissa ja Hollannissa Green Care-toiminta on jo huomattavasti Suomea vakiintuneempaa. Erityisesti ”maatilahoiva” on näissä maissa jo hyvin standardisoitua ja yleisesti hyväksyttyä toimintaa. Tämän seminaarissa vahvisti Erik Brenna Norjasta, Christer Yrjas Ruotsista sekä Marjolein Elings Hollannista, jotka kertoivat Green Care toiminnasta tai tutkimuksesta omissa maissaan. Kuulijoille tuli tutuksi Norjan hoivamaatila konsepti: Inn på Tunet, Ruotsin Grön Arena sekä Hollannissa käytössä oleva kansallisesta Care Farming laatujärjestelmästä.
 Kuva 1. Erik Brenna kertoo Norjassa käytössä olevasta Inn på Tunet -konseptista

Kuva 2. Marjolein Elings piti puheenvuoronsa etäyhteyksien välityksellä

Päivän päätteeksi paneuduttiin paneelin edustajien johdolla Suomen Green Care-toiminnan mahdollisuuksiin ja haasteisiin osana julkisia palveluita. Paneelia veti Sinikka Koivumäki Seinäjoen seudun Kehittämisyhdistys Liiveri ry:stä ja osallistujina olivat Tuomo Salovuori, Pekka Kauppinen, Suvi Aaltonen sekä Anna-Kaisa Pusa, kukin edustaen eri organisaatiota. Paneelin aikana saimme kuulla näkökulmia sekä käytännön toiminnan näkökulmasta (Aaltonen), että julkistenpalveluiden ostajien näkökulmasta Kauppinen ja Pusa). Lisäksi Green Care-toiminnan kehittämiseen ja koordinointiin otti kantaa Salovuori, Green Care Finland ry:stä. Yleisöllä oli myös mahdollisuus osallistua keskusteluun ja puheenvuoroja kuultiinkin mm. yrittäjien näkökulmasta. Keskustelussa nousi esille esimerkiksi kysymyksiä siitä, miten Green Care-toiminnan vaikuttavuutta voitaisiin paremmin todentaa ja sitä kautta myös vakuuttaa julkistenpalveluiden tahoja ostamaan palveluita. Green Care-termi herätti myös keskustelua ja tarve ”suomentaa” konsepti nousi esille päivän aikana useaan otteeseen. Tämä ei kumminkaan ollut uusi puheenaihe vaan, kuten Salovuori totesi tästä on puhuttu säännöllisin väliajoin lähes kaikissa Green Care-tilaisuuksissa. Huomattavaa tässä vaiheessa toiminnan kehitystä kuitenkin on, että vaikka termi on osalle vielä outo, on se monen käyttöön jo vakiintunutkin. Termin muuttaminen voisi aiheuttaa lopulta vain lisää hämmennystä kuin edistää konseptin tunnettavuutta.

Sää ja ympäristö suosivat seminaariin osallistujia koko seminaarin ajan. Illalla saimme nauttia kauniista auringonlaskusta seminaari illallisen yhteydessä ja illan viettoa viihdytti paikallinen yhtye Ronuuttajat.

 Kuva 3. Kuortaneen luontopolkua
Kuva 4. Auringonlasku seminaari-illallisen seurana

Seuraava päivä alkoi lyhyillä tietoiskuilla alueellisista Green Care-projekteista ja selvityksistä Etelä-, Keski- ja Rannikko-Pohjanmaalla. Kuulimme lisäksi innostavia kokemuksia käytännön piloteista Metsähallituksessa sekä sosiaalipedagogisesta koiratoiminnasta Uudellamaalla.

Kuva 5. Lassi Rajamäki esittelee Sosped-yhteisön koiratoimintaa

Toisen seminaaripäivän iltapäiväohjelma jatkui Green Care-toiminnan yhdistämisellä paikkaperustaiseen tietoon Martta Ylilaurin puheenvuoron saattelemana. Esityksessä käsiteltiin mm. paikallisten olosuhteiden, toimintakulttuurin ja verkostojen merkitystä Green Care-toiminnan kehittymiselle. Luonteva jatko keskustelulle toteutui seuraavassa, Raija Lääperin puheenvuorossa, kun aiheena oli Green Care-toiminnan laatu ja sen kehittäminen. Ajatuksia heräsi mm. laatulautakunnan perustamiseen, jonka tarkoituksena olisi seurata Green Care-toiminnan laadun toteutumista ja edelleen kehittämistä.

Green Care-yrittäjien mahdollisuudet ja käytännön kokemukset päättivät antoisat kaksi päivää, kun yrittäjät Suvi Saarinen sekä Satu Kumpulainen kertoivat omista kokemuksistaan Green Care-toimijoina ja Päivi Saukko sekä Reetta Kananoja valottivat kuulijoita kaupungin ostopalveluiden näkökulmasta sekä palvelusetelien mahdollisuudesta osana julkisia palveluita.

Lisää tietoa ja seminaarin esitykset löytyy Green Care Finland ry:n sivuilta: http://www.gcfinland.fi/news/valtakunnallisten-green-care--paivien-esitykset




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti