17.10.2017

Green Care -yrittäjyydestä



Voimaannu luonnosta yritysten tarjoamien palveluiden avulla

Teksti ja kuvat Maarit Aho
Syksy on täällä. Keltaiset haavanlehdet liplattavat iloisesti odottaen maahan putoamista. Jostain kuuluu linnunlaulua. Suljen silmäni, hengitän syvään ja annan auringon säteiden lämmittää kasvojani. Metsä tuoksuu sammaleelta, jäkäliltä ja hitusen suopursulta. Hengitän uudestaan sisään raikasta metsäilmaa ja rentoudun.

LUONTOPALVELUJA KAIKKIEN SAATAVILLE

Milloin Sinä olit viimeksi metsässä? Luonnossa liikkuminen on paitsi edullinen myös tehokas mielialan ja fyysisen kunnon kohottaja. Kaikki eivät kuitenkaan voi itse päättää pääsevätkö he luontoon tai edes luonnon äärelle. Tästä syystä onkin tärkeää, että on olemassa yrityksiä, jotka ovat ottaneet luonnon osaksi omia palveluitaan tarjoten luonnon hyvinvointivaikutuksia myös heille, joiden liikkuvuus luonnossa itsenäisesti voi olla rajoitettua.


Green Care tunnetuksi Etelä-Pohjanmaalla -hanke toteutti yrittäjä Riitta Tuohisaaren kanssa kokeilun, jossa kutsuttiin Etelä-Pohjanmaan alueen omaishoitajia voimaantumaan luonnosta ja musiikista. Riitan Terapiat suunnittelee luontoavusteista toimintaa Nurmon Kiikkuun. Kiikun Majakaksi nimetystä paikasta on yrittäjän tavoitteena luoda monipuolinen toimintakeskus erilaisille asiakasryhmille. Tällä kertaa uutta suunnitteilla olevaa palvelua pääsivät kokeilemaan omaishoitajat, mutta kokeilun kehittämisen myötä palvelu sopisi hyvin myös heidän hoidettavilleen.

LUONTO JA MUSIIKKI SAMASSA PAKETISSA

Riitan vahvuutena ovat erilaiset terapiakoulutukset, joista tässä kokeilussa esille nousi musiikkiterapeutin koulutus. Riitan paikan erikoisuutena on tontin keskellä sijaitseva iso lasitettu huvimaja ’Kiikun Majakka’, jonka sisällä on ihanan valoisaa ja rauhallinen tunnelma ympäröivän puuston keskellä. Hieno paikka uuden toiminnan keskipisteeksi.

Palvelua kokeiltiin hankkeen tukemana kaksi kertaa. Ensimmäisestä kokeilukerrasta selvästi oppineena toisen ryhmän ohjelma oli selkeämmin hallittu kokonaisuus, sisältäen alkurauhoittumisen, yrittäjäesittelyn, toisiin tutustumisen, musiikki- ja luontoaktiviteetit sekä loppurentoutuksen. 

Musiikkiosuudessa ryhmä pääsi kokeilemaan erilaisilla rytmisoittimilla soittamista. Osa soittimista olikin osalle tuttuja, mutta osa taas hieman erikoisempia. Yhteinen sävel löytyi helposti. Myös Riitan huilulla soittamat kappaleet rentouttivat tunnelmaa mukavasti.


Nuotion ääressä juotujen kahvien jälkeen etsittiin maastosta linnunpesää ja ensimmäisen kokeiluryhmän kanssa pelattiin erilaisia pihapelejä. Itse koin kuitenkin, että toisen kokeilukerran iltapäivä metsässä ulkopelien sijaan oli enemmän voimaannuttavaa ja yhteisöllistä. Oli mukava keskustella metsässä esille nousseista muistoista. Lisäksi loppurentoutus Kiikun Majakassa oli erittäin hyvä ja todellakin rentouttava. 

Kiitos Riitta Tuohisaarelle kokeiluun osallistumisesta ja kiinnostuksesta kehittää luontoavusteista palvelutoimintaa Etelä-Pohjanmaalle. Musiikin ja luonnon yhdistäminen yhdeksi palvelupaketiksi vaikuttaa kokeilun myötä toimivalta kokonaisuudelta, jota vielä vähän hiomalla voi syntyä jotain todella hienoa.

UUSIA GREEN CARE -YRITTÄJIÄ - OLISIVATKO LYHYET GC-KOULUTUKSET RATKAISU?

Mikä tässä kokeilussa sitten oli Green Carea? Pelkästään luonto toimintaympäristönä ei tee palvelusta Green Carea, mutta se ei silti tee palvelusta välttämättä yhtään huonompaa. Riippuen toiminnan tavoitteista ja odotuksista, joskus luonto toimintaympäristönä on ihan riittävä. Puhuttaessa kuitenkin Green Care -palveluista luonto, esim. metsä, puutarha, maatila tai eläimet otetaan aktiivisesti osaksi toimintaa, jonka tähtäimenä on erityisesti luontosuhteen kehittäminen tai vahvistaminen. Luontosuhteen aktivoimista voidaan lähestyä esimerkiksi erilaisten aistien kautta. Green Caressa suhde luontoon on hyvin aktiivinen ja sisältää ammatillisesti ja tavoitteellisesti ohjattua luontosuhteen synnyttämistä.


Miten siis saamme Etelä-Pohjanmaalle ja ylipäänsä koko Suomeen lisää nimenomaan Green Care -toimintatapoja ja luonnon hyvinvointivaikutuksia ammatillisesti hyödyntäviä yrittäjiä?  

Tarvitsemmeko muun muassa lisää esim. toisen asteen koulutukseen tiiviitä ja lyhyitä Green Care -koulutuspaketteja, joissa jo toiminnassa tai toimintaa suunnittelevat yrittäjät pääsevät helposti kiinni siihen, mistä Green Care -toimintatavoissa oikein on kyse? Uskon vahvasti, että sosiaali- ja terveysalan muutosten ja uudistusten myötä Green Caresta voisi hyvinkin tulla juuri se ratkaiseva kilpailuvaltti, jolla erotutaan muista alueen palveluista positiivisesti – erityisesti ammattimaisesti toteutettuna.


Riitan Terapian palvelukokeilu oli osa Green Care tunnetuksi Etelä-Pohjanmaalla -hankkeen kehittämisalustatyötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti