11.11.2016

Green Carea osaksi kasvatusta


Green Carea osaksi kasvatusta
Teksti ja kuvat Maarit Aho

Muistatko sanonnan luonto kasvattaa? Miten on, tänä päivänä, kasvattaako luonto meitä? Luonnon merkitys on ainakin muuttunut. Esimerkkinä kotiviljely. Nykyaikana ei enää ole niin suurta merkitystä, jos se oma pieni kasvimaalla kasvava porkkana- tai perunarivi ei tuottaisikaan runsasta satoa. Vuoden ruokatarpeet ei enää ole kotiviljelyn päätarkoitus. Päällimmäisenä on ilo maan muokkaamisesta, kylvämisestä ja taimien hoitamisesta sekä lopulta oman työn hedelmistä tuoreine ruokatarvikkeineen.

Luonnon merkitys muuttuukin yhä jatkuvasti. Mitä se merkitsee tuleville sukupolville? Nyt osa meistä kiinnittää yhä enemmän huomiota luonnon mahdollisuuteen ihmisten hyvinvoinnin ja elämänlaadun lisäämisen lähteenä. Voisimmeko kenties kehitellä tätä ajatusta myös ihmistaimen kasvattamisessa, kotona ja koulussa. Ympäriltämme löytyykin jo kasvatuksen ammattilaisia, jotka käyttävät arjen työssään luontolähtöisiä menetelmiä ja siten vahvistavat myös luontosuhteen syntymistä tuleville sukupolville.

Tässä juttusarjassa esittelen kolme esimerkkiä, joissa luonto on esillä kasvatusarjessa.

OSA 1/3 Peruskoulu

Keski-Nurmon koulu - kun annat lapsen mielikuvitukselle siivet, siitä voi syntyä kokonainen risukylä


Oppilaat keräsivät alueelta risuja ja keppejä ja alkoivat tekemään majoja. Materiaali loppui ja opettajat ajattelivat, että risuja pitäisi saada jostain lisää. Vanhemmat innostuivat asiasta ja toivat koulun pihalle peräkärryllisen lisää rakennusmateriaalia. Nyt risujen ja oksien tuonti toimii periaatteella että, joku vanhemmista ottaa yhteyttä voiko tuoda majamateriaaleja.”

Tämä on hyvä esimerkki lasten luontaisesta kekseliäisyydestä ja kiinnostuksesta luonnon antamiin mahdollisuuksiin, jos vain aikuiset antavat siihen luvan. Tätä voidaan myös pitää esimerkkinä Green Caren teemojen tuomisesta kouluympäristöön, vaikkei näin tapahtumaketjun alussa ajateltukaan ja ehkä ei nytkään. Se ei kuitenkaan ole tämän esimerkin tarkoitus, vaan se, että koulussa  

*otetaan ympäröivä luonto ja luonnonmateriaalit aktiivisesti käyttöön sekä väli- että oppitunneilla,

*mukaan liittyy vahvasti toiminnallisuus, mikä edesauttaa fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia,

*toiminta lisää koululaisten sosiaalisuutta ja yhteisöllisyyttä koulun sisällä sekä koulun ja kodin välillä. 


Luonnon hyödyntäminen aktiivisesti toimintakenttänä sekä  myös itse toiminnallisuus ja sosiaalisuuden lisääntyminen yhdistettynä yhteisöllisyyteen ovat oleellinen osa Green Carea. Green Caressa korostetaankin luonnon tavoitteellista hyödyntämistä hyvinvoinnin lähteenä.


Risukyläilyä ja metsäparkouria


Keski-Nurmon koulussa on reilut 120 alakoululaista. Koulu syntyi, kun kaksi alueen kyläkoulua yhdistettiin yhdeksi uudeksi kouluksi. Alueella on uudet rakennukset, jossa toimii koulun lisäksi päiväkoti. Piha-alueen ympäristön vihreys hienoine kuusineen, kivineen ja joesta kantautuvine rauhoittavine äänineen, antaa jo itsessään puitteet luontoyhteyden syntymiselle. Kuusien alle on rakennettu risumajoja yhteensä reilu tusina, osa pienempiä ja muutama isompi. Materiaaleina on käytetty rankoja, oksia, risuja, kiviä. Samalla alueella on myös puiden lomassa kulkeva pyöräilyrata. 

Joukko pyöräparkour- ja keulimistaitoisia 6.-luokkalaisia poikia järjestivät metsässä pyöräilynäytöksen. Pojista näkee, että taitoa on hiottu, sillä kaikki ovat taitavia keulimaan ja menemään maastossa risujen ja kivien välissä. Pojat kertovat pitävänsä mahdollisuudesta käyttää pyöriä koulun alueella. Puiden ja kivien lomassa ajaminen on heistä sopivan haastavaa, eikä vahinkoja ole sattunut.  

Myös muiden oppilaiden mielestä metsäparkour pyörällä ja jalan sekä metsähippa ja -piilo ovat hauskoja. Metsässä pyöräily tapahtuu kuitenkin opettajan luvalla erikoispäivinä, jolloin oppilaat kiertävät oman tasonsa mukaisia reittejä koulun alueella joko pyörällä tai jalan. Yhdestä kierroksesta saa aina leiman omaan parkourpassiinsa. 

Luontoarvostus näkyy arjessa ja erikoispäivinä

Koulun opettajalta ja oppilailta kysyttäessä esille nousevat maaseutukoulun positiivinen ilmapiiri sekä alueen yhteisöllisyys voimavarana, joka näkyy paitsi yhteishenkenä myös toiminallisuutena. Ympäristön luontoa hyödynnetään niin välitunneilla kuin oppitunneilla ahkerasti.

Etenkin kevään alkaessa oppitunteja pidetään myös pihalla. Erityisesti ympäristöopin ja luonnontiedon tunneilla liikutaan tien toisella puolella olevassa luonnonmetsässä. Myös liikunnan, matematiikan ja äidinkielen tunneilla ollaan usein pihalla. Kuvaamataiteen tunneilla voidaan metsässä tehdä taideteoksia maasta löytyvistä materiaaleista sekä piirtää mallista piirroksia. Kerran viikossa pidettävä kirjastotunti antaa myös mahdollisuuden pihalla lukemiseenOppilaat kertovat pitävänsä välipalojen syömisretkistä metsässä. Lisäksi luonnossa pidetyillä tunneilla oppii paremmin, saa happea ja saa olla kavereiden kanssa. Talvella on kiva leikkiä lumikasoissa, joissa voi myös parkourata, rakentaa taideteoksia ja liukumäkiä. Pihalla näkee myös eläimiä, kuten oravia, harakoita ja muita lintuja ja alueella on havaittu vierailevan säännöllisesti myös kissa.
Välitunneilla perusaktiviteettimahdollisuuksien lisäksi suosittua on risumajojen rakentaminen sekä niissä leikkiminen. Oppilaat kertovat, että majoja rakentaa kaikki, nuoremmat kuitenkin enemmän ja 1.-2.-luokkalaiset eniten. Rakennusaineita on kiitettävästi, sillä oppilaiden vanhemmat tuovat koululle materiaaleja. Majoja rakennetaan kaikesta, mitä pihalta löytyy; risuista, rangoista, mudasta, savesta, kivistä. Oppilaiden mielestä majojen rakentaminen on kivaa, kun saa rakentaa yhdessä ja kuulee luonnonääniä. Lisäksi on kivaa, kun on puita. Rakentamisen lisäksi majoissa myös leikitään kauppaa myymällä itse tehtyjä asioita, kuten jousipyssyjä, onkia ym. kaikkea, mitä ikinä keksiikin tai löytää pihalta. Myös opettaja on huomannut, että majojen rakentaminen näkyy oppilaissa innostuneisuutena, kun välitunneilla on mielekästä tekemistä ja aika kuluu. Lisäksi samalla opitaan yhteistyötaitoja ja sääntöjä.
 
Keski-Nurmon koululla ympäröivä luonto otetaan esille myös erikoisteemapäivinä. Metsäparkourpäivien lisäksi koulu on järjestänyt Ihmeiden metsäseikkailupäivän. Tällöin oppilaat tekivät maastoon radan, jossa oli luonnonmateriaaleista tehtyjä taideteospisteitä ja löytyi reitiltä muutama peikkopoikakin onkimasta. Tapahtuman vieraina olivat saman pihapiirin päiväkoti- ja eskariryhmät. Näiden lisäksi 6.-luokkalaiset ovat saaneet tutustua Kouran metsästysseuran toimintaan, jolloin ryhmä pääsee kokemaan luonnossa liikkumistaitoja sekä paistamaan makkaraa.

Luonto on osa monen koulun arkea, mutta voisiko sitä kehittää Green Careksi?


Keski-Nurmon koulun aktiivisuus luonnon hyödyntämiseen välitunneilla ja kasvatuksessa ei varmasti ole ainoa esimerkki Etelä-Pohjanmaan alueelta. Luonto on osa monen koulun perusarkea, eikä sitä sen enempää korosteta. Kysymys kuuluukin, olisiko Etelä-Pohjanmaalla peruskouluja, jotka ottaisivat Green Caren toimintaansa aktiivisemmin, opetussuunnitelmatasolla, sillä myös koulussa luonto voidaan muodostaa osaksi toimintaa antaen kasvatuksellisten näkökulmien lisäksi sekä voimavaroja että hyvinvointia niin koululaisille kuin heitä opettaville aikuisillekin.

 

Kirjoitus on osa Green Care tunnetuksi Etelä-Pohjanmaalla -hanketta.

26.10.2016

Green Care -työpaja: Maatilat ja Sosiaalinen kuntoutus


22.11.2016 klo 17.00-20.00
Paikka: AB-Seinäjoki, Frami B, Kampusranta 9, Seinäjoki
 


Työpajan tarkoituksena on kehittää Green Care –toimintaa edellä mainittujen teemojen ympärillä siten, että toimiala yleistyisi Etelä-Pohjanmaan palvelutarjonnan osana. Jos siis olet jo suunnitellut tai kehittänyt Green Care-palveluiden tarjoamista, mutta kaipaat vielä lisätietoa, tukea tai neuvoa toiminnan aloittamiseksi, tämä on sinulle oiva tilaisuus! 

Pääset ilmoittautumaan tilaisuuteen täällä ja antamaan lisätietoa sinua kiinnostavasta toiminnasta, että osaamme kohdentaa työpajojen sisällön mahdollisimman hyvin tarpeitanne palveleviksi.

Ensimmäinen työpaja on osa Green Care liiketoiminnan kehittämisen kokonaisuutta, joka sisältää kaikkiaan neljä työpajaa. Kokonaisuus tähtää uuden Green Care –toiminnan pilotointiin kesällä tai syksyllä 2017. Kokonaisuudella pyritään antamaan eväitä palveluiden kehittämiseksi ja liiketoiminnan aloittamiseksi. Ostajat ja palveluntarjoajat tuodaan yhteen ja vinkkiä saadaan muista pohjoismaista, joissa Green Care-toiminta on jo Suomea pidemmällä. Alla kokonaisuuden aikataulu ja teemat. 

1. Työpaja – Potentiaalisille palveluntarjoajille; palveluaihioiden tunnistaminen​. Ajankohta 22.11.2017 klo 17-20.
2. Työpaja – Palveluiden liiketoiminnallistaminen​. Ajankohta 1/2017.
3. Työpaja – Palveluntarjoajien ja ostajien törmäytys. Ajankohta 3/2017.
4. Työpaja – Palveluiden esittely asiantuntijaryhmälle (ml. ulkomaalaiset asiantuntijat). Ajankohta 4/2017.

Palveluista valitaan kaksi pilotoitaviksi vuoden 2017 aikana, yksi maatiloille sijoittuva palvelu ja yksi aikuisten sosiaalisen kuntoutuksen palvelu.

Esimerkki Green Care-toiminnasta maatilalla: https://www.youtube.com/watch?v=WCxedBx8AE8

Lähde rohkeasti mukaan!

Lisätietoja Maatilojen ja Sosiaalisen kuntoutuksen k
ehittämisalustatyöstä:  
Sanna Jyllilä, sanna.jyllila(at)eamk.fi, 040 830 0400
Maria Suomela, maria.suomela(at)seamk.fi, 040 
6807502 
Anu Aalto, anu.aalto(at)seamk.fi, 040 680 7524 


20.9.2016

Alueellinen Green Care -seminaari 27.9.2016 Seinäjoella



Luonnon hyödyntäminen kuntoutus- ja hyvinvointipalveluissa
- Miksei meilläkin?

Tervetuloa kuuntelemaan tiistaina 27.9.2016 klo 12-16 Seinäjoelle, minkälaisia mahdollisuuksia Green Care tarjoaa kuntoutus- ja hyvinvointipalveluihin!

Green Care tarkoittaa luontoon liittyvää toimintaa, jolla edistetään ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia ennalta ehkäisevänä tai kuntouttavana toimintana. Toiminta perustuu luontolähtöisiin menetelmiin erityyppisissä ympäristöissä, kuten metsässä, puutarhassa tai maatilalla. Hyvinvointivaikutukset syntyvät luonnon elvyttävyyden, toiminnallisuuden ja yhteisöllisyyden kautta.  

Seminaarissa esitellään Green Care –toiminnan perusteet, tuodaan esille alan laatukriteerit sekä kuullaan mielenkiintoisia esimerkkejä siitä, miten luontolähtöistä toimintaa on tuotu mukaan kuntoutukseen ja kasvatuspalveluihin. Lisäksi kuullaan yhden ostajaorganisaation näkökulma, siitä minkälaisilla palveluilla olisi maakunnassamme kysyntää.  Samalla seminaari tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden verkostoitua alan toimijoiden kesken Etelä-Pohjanmaalla.

Seminaari järjestetään Seinäjoella Frami B:n Auditorio 1:ssä (Kampusranta 9, Seinäjoki) klo 12-16. Seminaari on maksuton.

Ilmoittautumiset 21. 9. 2016 mennessä: Jenna Lappalainen, sp. jenna.lappalainen@helsinki.fi, puh. 050 3147 656.

Lisätiedot: Anne Matilainen, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, anne.matilainen@helsinki.fi, puh. 050 4151 156

15.8.2016

Green Care Etelä-Pohjanmaa Facebook -sivu avattiin keväällä 2016. Käy tutustumassa!


https://www.facebook.com/GreenCareEP/?fref=nf



Valtakunnalliset Green Care -päivät 15.-16.9.2016

Muistakaahan kaikki ilmoittautua valtakunnallisille Green Care-päiville 15.-16.8. Rantasalmelle! Päivien aikana julkaistaan mm. uusi kansallinen laatumerkki! Ilmoittautumiset 9.9. mennessä!
http://www.gcfinland.fi/news/tervetuloa-valtakunnallisille-green-care-paiville-151692016-rantasalmelle


Yhteistyössä Keski-Pohjanmaan, ja Keski-Suomen hankkeiden kanssa järjestämme yhteiskuljetuksen Green Care-päiville reittiä Kokkola-Vaasa-Sjk/Lapua-Jkl-Rantasalmi. Meno 14.9. iltapäivällä/illalla, paluu 16.9. seminaarin päätyttyä samaa reittiä.


Hinta tarkentuu osallistujamäärän mukaan, Hinta-arvio noin 40-50 €. Yhteiskuljetuksesta voi tiedustella tarkemmin seuraavilta henkilöiltä:



Etelä-Pohjanmaa: Anne Matilainen (anne.matilainen@helsinki.fi), puh. 050 5240 814



Pohjanmaa/Keski-Pohjanmaa: Martta Ylilauri (martta.ylilauri@luke.fi), ), puh. 0295325335 ja Lena Kalliokoski (lena.kalliokoski@centria.fi), puh. 044 725 0945



Keski-Suomi: Sanna Peltola (sanna.peltola@jamk.fi), puh. 040 560 7927